siirsin inttiaikaisen kirjanpitoni henkilökohtaisesta blogista tänne. luitko sen? oliko kirjoituksistani hyötyä? minkälaisia tuntemuksia juttuni herättivät? mitä ikinä tuleekaan mieleesi, ole hyvä ja jätä kommentti.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
tiistai, 1. kesäkuuta 2010
sunnuntai, 30. toukokuuta 2010
6.12.2009
eilen törmäsin baarissa just valkolakkinsa saaneeseen tyttöön joka kertoi astuvansa tammikuussa palvelukseen santiksessa. tyhmänä en osannu mitään fiksua siinä sanoa, ajatukset pyöri muualla eikä muka mitään sanottavaa edes ollut. tänään oon kuitenkin miettinyt et mitkä ois semmosia juttuja jotka ois hyvä tietää ennen palvelukseen astumista, ja näihin oon päätyny:
- HUUMORINTAJU, etenkin huonoon huumoriin lämpeävä, on paikallaan mestassa jossa suurin osa jengistä on parikymppisiä pojankloppeja. tähän samaan niputtaisin myös VITTUILUN, sekä VITTUILUNSIETOKYVYN, jotka ovat elintärkeitä taitoja mielenterveyden säilymisen kannalta. tärkeää on myös osata tunnistaa huumorimielessä tapahtuva vittuilu typerien pikkupoikien päänaukomisesta, joista jälkimmäisen on paras antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- LOJAALIUS ja SOLIDAARISUUS omaa jengiä kohtaan on myös ensiarvoisen tärkeää, vaikka et siitä yhestä kolmostuvan jätkästä oikeestaan tykkäis. vielä tärkeämpää on muistaa olla puhumatta paskaa palvelustovereistaan, sillä varmaan mikään ei aiheuta niin paljoo ongelmia tuvan/joukkueen/komppanian sisällä kuin toisen pakkiin kuseminen. tämä pätee erityisesti mimmien kohdalla: on jengii jotka toivoo teidän failaamista, siispä kannustakaa toisianne, pitäkää sen tupakaverin selusta, ja jättäkää jumalauta se naisille tyypillinen juonittelu himaan.
- tää kuulostaa aika hirveeltä, mutta: yritä olla panematta palvelustovereita, ja jos näin tapahtuu, ÄLÄ RIKO YLPALVO:A. se mitä lomilla tapahtuu, se on jokaisen oma asia. älä tuo suhdetta varuskunta-alueen sisäpuolelle. se on ällöä ja saattaa suurelta osin pilata uskottavuutesi varusmiesjohtajana.
- JOHDA ESIMERKILLÄ. tee mitä vaadit tehtävän, älä moveta, älä lintsaa, yritä aina parhaas. ne huomaa sen (tai on aivokuolleita idiootteja).
mitäs. kai niitä ois muitaki juttuja, mut nää tuli nyt mieleen.
- HUUMORINTAJU, etenkin huonoon huumoriin lämpeävä, on paikallaan mestassa jossa suurin osa jengistä on parikymppisiä pojankloppeja. tähän samaan niputtaisin myös VITTUILUN, sekä VITTUILUNSIETOKYVYN, jotka ovat elintärkeitä taitoja mielenterveyden säilymisen kannalta. tärkeää on myös osata tunnistaa huumorimielessä tapahtuva vittuilu typerien pikkupoikien päänaukomisesta, joista jälkimmäisen on paras antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- LOJAALIUS ja SOLIDAARISUUS omaa jengiä kohtaan on myös ensiarvoisen tärkeää, vaikka et siitä yhestä kolmostuvan jätkästä oikeestaan tykkäis. vielä tärkeämpää on muistaa olla puhumatta paskaa palvelustovereistaan, sillä varmaan mikään ei aiheuta niin paljoo ongelmia tuvan/joukkueen/komppanian sisällä kuin toisen pakkiin kuseminen. tämä pätee erityisesti mimmien kohdalla: on jengii jotka toivoo teidän failaamista, siispä kannustakaa toisianne, pitäkää sen tupakaverin selusta, ja jättäkää jumalauta se naisille tyypillinen juonittelu himaan.
- tää kuulostaa aika hirveeltä, mutta: yritä olla panematta palvelustovereita, ja jos näin tapahtuu, ÄLÄ RIKO YLPALVO:A. se mitä lomilla tapahtuu, se on jokaisen oma asia. älä tuo suhdetta varuskunta-alueen sisäpuolelle. se on ällöä ja saattaa suurelta osin pilata uskottavuutesi varusmiesjohtajana.
- JOHDA ESIMERKILLÄ. tee mitä vaadit tehtävän, älä moveta, älä lintsaa, yritä aina parhaas. ne huomaa sen (tai on aivokuolleita idiootteja).
mitäs. kai niitä ois muitaki juttuja, mut nää tuli nyt mieleen.
28.7.2009
kuinkahan monta kertaa oon vastannu kysymykseen "miks menit inttiin?" syitä mulla on monia, eikä ykskään varmasti kyllin hyvä palvelustovereitteni mielestä. jos lähdettäis erottelemaan muutamaa pääsyytä...
SYY 1) isänmaallisuus. kyllä, mun mielestä on edelleen lottovoitto syntyä suomeen, tää on mun KOTI. valitettavasti mä en oo varmaan kertaakaan kehdannut kertoa tätä syytä kenellekkään, sillä isänmaallisuus as we all know it on perimmäisen junttia ja aivotonta touhua, ja stereotypia isäm maan puollustajasta se KIITOS 1939-1945 -hupparilla varustettu, keskikaljaa lähiökuppilassa nassuunsa imevä setämies. mun isänmaallisuus ei tarkoita sitä että vihaisin maahanmuuttajia, päin vastoin, monikulttuurisuus on rikkaus. mun isänmaallisuus ei tarkota sitäkään että mielestäni muut kulttuurit olis paskempia tai että suomalaisuus olis jollain tapaa ylivertaista mihinkään muuhun nähden.
mun isänmaallisuus on se fiilis kun tsekkaa auringonlaskuu saimaan rannalla, tai ajaa pitkin pikkuteitä ja laskee vastaan tulevia lehmälaumoja (pieksin muuten vilin tässä skabassa juhannuksena ainaki 100-0!). mun isänmaallisuus on tää biisi:
oi, kallis suomenmaa,
sun koskiesi kuohuja,
honkiesi huminaa suo mun kuunnella,
kunnes hetki lähtöni lyö!
ei toista armaampaa voi maailmasta löytää
kuin tämä köyhä kotimaa,
jonka kauniiks on kasvatellut
taattojemme työ.
mun isänmaallisuutta on hankala selittää, vähän niinku sitä inttiin lähtemistäkin. ne liittyvät toisiinsa siinä, että yks suurimmista syistä sille että lähdin suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta oli isänmaallisuus: jos ois pakko, oisin valmis puolustamaan tätä mun kotimaata myös aseellisesti.
SYY 2) naivi usko aseveljeyteen/ryhmähenkeen. joo, myönnän, katon liikaa leffoja. back hawk downin "they won't understand that it's about the men next to you, and that's it" -lainit ja band of brotherssin... no, band of brothers :D on uponnu muhun kuin kuuma veitsi voihin. tuntemattoman sotilaan olin jo lukioon mennessäni lukenu pari kertaa läpi, ja lupaus -nimisen leffan oon katsonut läpi useammin kuin kehtaan myöntää. ei se oo edes pelkästään sotaleffojen ansiota, esim. hooligans on vaikuttanut tähän myös. et "the best thing is not knowing that your friends have your back, it´s knowing that you got theirs" tai jotain. ehkä joku aukko sit jäi sen jälkeen kun lopetin noi joukkueurheilut. who knows.
mut vaikka noi leffat ois muuten pelkkää kusetusta, niin tossa ne on oikeessa: missään en oo ikinä kokenut samanlaista ryhmähenkeä kuin intissä. voi olla et se on vaan mun mielikuvitusta, tai et mulla on käynyt hyvä tsäkä, mut meidän yksikön vm-johtajien välinen yhteishenki (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) oli ihan käsittämätön. we few, we happy few and so on. jännää sekin et ainoo paikka missä oon oikeesti nähnyt tän "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" -läpän skulaavan on armeija. okei, kaikki samanarvoisia tarkotti tässä tapauksessa et välillä tuntu ettei kukaan meistä ollut minkään arvoinen, mut... no, jokaisella on omat koulutusmetodinsa. :D
SYY 3) oon adrenaliininarkkari. annat päivä toisensa jälkeen kaikkes ja ylität ittes... that´s huge.
siinä oli muutamia syitä, on niitä lisääkin. se että haluan päästä auttamaan ihmisiä kriisialueille jne. mut ne on sen verran rationaalisempia etteivät kauheesti selityksiä kaipaa. vai?
SYY 1) isänmaallisuus. kyllä, mun mielestä on edelleen lottovoitto syntyä suomeen, tää on mun KOTI. valitettavasti mä en oo varmaan kertaakaan kehdannut kertoa tätä syytä kenellekkään, sillä isänmaallisuus as we all know it on perimmäisen junttia ja aivotonta touhua, ja stereotypia isäm maan puollustajasta se KIITOS 1939-1945 -hupparilla varustettu, keskikaljaa lähiökuppilassa nassuunsa imevä setämies. mun isänmaallisuus ei tarkoita sitä että vihaisin maahanmuuttajia, päin vastoin, monikulttuurisuus on rikkaus. mun isänmaallisuus ei tarkota sitäkään että mielestäni muut kulttuurit olis paskempia tai että suomalaisuus olis jollain tapaa ylivertaista mihinkään muuhun nähden.
mun isänmaallisuus on se fiilis kun tsekkaa auringonlaskuu saimaan rannalla, tai ajaa pitkin pikkuteitä ja laskee vastaan tulevia lehmälaumoja (pieksin muuten vilin tässä skabassa juhannuksena ainaki 100-0!). mun isänmaallisuus on tää biisi:
oi, kallis suomenmaa,
sun koskiesi kuohuja,
honkiesi huminaa suo mun kuunnella,
kunnes hetki lähtöni lyö!
ei toista armaampaa voi maailmasta löytää
kuin tämä köyhä kotimaa,
jonka kauniiks on kasvatellut
taattojemme työ.
mun isänmaallisuutta on hankala selittää, vähän niinku sitä inttiin lähtemistäkin. ne liittyvät toisiinsa siinä, että yks suurimmista syistä sille että lähdin suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta oli isänmaallisuus: jos ois pakko, oisin valmis puolustamaan tätä mun kotimaata myös aseellisesti.
SYY 2) naivi usko aseveljeyteen/ryhmähenkeen. joo, myönnän, katon liikaa leffoja. back hawk downin "they won't understand that it's about the men next to you, and that's it" -lainit ja band of brotherssin... no, band of brothers :D on uponnu muhun kuin kuuma veitsi voihin. tuntemattoman sotilaan olin jo lukioon mennessäni lukenu pari kertaa läpi, ja lupaus -nimisen leffan oon katsonut läpi useammin kuin kehtaan myöntää. ei se oo edes pelkästään sotaleffojen ansiota, esim. hooligans on vaikuttanut tähän myös. et "the best thing is not knowing that your friends have your back, it´s knowing that you got theirs" tai jotain. ehkä joku aukko sit jäi sen jälkeen kun lopetin noi joukkueurheilut. who knows.
mut vaikka noi leffat ois muuten pelkkää kusetusta, niin tossa ne on oikeessa: missään en oo ikinä kokenut samanlaista ryhmähenkeä kuin intissä. voi olla et se on vaan mun mielikuvitusta, tai et mulla on käynyt hyvä tsäkä, mut meidän yksikön vm-johtajien välinen yhteishenki (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) oli ihan käsittämätön. we few, we happy few and so on. jännää sekin et ainoo paikka missä oon oikeesti nähnyt tän "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" -läpän skulaavan on armeija. okei, kaikki samanarvoisia tarkotti tässä tapauksessa et välillä tuntu ettei kukaan meistä ollut minkään arvoinen, mut... no, jokaisella on omat koulutusmetodinsa. :D
SYY 3) oon adrenaliininarkkari. annat päivä toisensa jälkeen kaikkes ja ylität ittes... that´s huge.
siinä oli muutamia syitä, on niitä lisääkin. se että haluan päästä auttamaan ihmisiä kriisialueille jne. mut ne on sen verran rationaalisempia etteivät kauheesti selityksiä kaipaa. vai?
20.7.2009
oon ehtiny viettää 17 päivää reservissä, ja pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan kuva siitä ihmisestä joka nyt oon. en oo enää alokas/oppilas/oppilaskorpraali/alikersantti/kersantti airola, oon ina, vielä hetken perintäkäsittelijä, kohta sairaanhoitajaopiskelija, isosisko, tytär ja tyttöystävä. intti oli sen verran intensiivinen mesta etten vuoteen keskittynyt mihinkään muuhun, ja nyt pitää sitten taas orientoitua tähän normaaliin elämään. oon onnistunut vallan mainiosti, suuri kiitos siitä menee tälle duunille jota vihaan, mut joka imas mut takas rutiiniin tarpeeks nopeesti. muuten oisin varmaan aika hukassa.
kyllä mun ajatukset on edelleen aika paljon tuolla saarella, ja kaipaus on välillä niin kova että mietin vaihtoehtoja päästä mukaan firman toimintaan, aina soppariduuneista vapaaehtoistoimintaan. mut ei se ois sama asia, koska ei se oo PV mitä mulla on ikävä, se on se MUN intti, ihmiset jotka oli siellä samaan aikaan, käsittämätön yhteishenki, asiat jotka koettiin yhdessä, se käsittämätön fiilis joka tulee kun tietää antaneensa kaikkensa ja olevansa oikeasti hyvä siinä mitä tekee. monen mielestä jotkut kessun natsat intissä, mitä niistä, no big deal, mut pakko tunnustaa että oon aika helvetin ylpeä itestäni. mä olin jo melkeen lähdössä luokkamuutoksella himaan syksyllä, enkä antanu periks, asetin itelleni tavotteet ja tein duunia sen eteen. en mä edelleenkään tunnusta että oisin tuntenut tarvetta näyttää yhtään kenellekkään, mut tietenkin piti ilmottaa ylennyksestä eräällekkin henkilölle joka ei uskonut mun kestävän viikkoakaan. siitäs sait! :P
oli niitä paskojakin päiviä ja käsittämättömiä käytäntöjä, mut kyllä mielessä päälimmäisenä on hyvät kokemukset ja ajan kultaamat muistot. käteen jäi kiitettävän palvelustodistuksen ja kessun natsojen lisäks mukava määrä kouluttamista, tuhansia tunteja ihmisten johtamista sekä lukematon määrä tilanteita joissa oon ylittänyt itseni ja oppinut jotain uutta musta. lisäks nämä ihmissuhteet, kasipallot jotka piti mut monta kertaa järjissäni ja kannustivat kun oli hankalaa, ja vili. ja ne kaikki muut urpot, toivon että ainakin joskus vielä ollaan kaikki samassa kasassa. oli parasta.
on vaikee selittää kuinka iso kokemus viimenen vuos on ollu. ja nyt siitä pitäis päästä yli ja jatkaa elämää, keskittyä normaaleihin asioihin... no, eiköhän se tuu luonnostaan. viimeistään sitten kun koulu alkaa.
kyllä mun ajatukset on edelleen aika paljon tuolla saarella, ja kaipaus on välillä niin kova että mietin vaihtoehtoja päästä mukaan firman toimintaan, aina soppariduuneista vapaaehtoistoimintaan. mut ei se ois sama asia, koska ei se oo PV mitä mulla on ikävä, se on se MUN intti, ihmiset jotka oli siellä samaan aikaan, käsittämätön yhteishenki, asiat jotka koettiin yhdessä, se käsittämätön fiilis joka tulee kun tietää antaneensa kaikkensa ja olevansa oikeasti hyvä siinä mitä tekee. monen mielestä jotkut kessun natsat intissä, mitä niistä, no big deal, mut pakko tunnustaa että oon aika helvetin ylpeä itestäni. mä olin jo melkeen lähdössä luokkamuutoksella himaan syksyllä, enkä antanu periks, asetin itelleni tavotteet ja tein duunia sen eteen. en mä edelleenkään tunnusta että oisin tuntenut tarvetta näyttää yhtään kenellekkään, mut tietenkin piti ilmottaa ylennyksestä eräällekkin henkilölle joka ei uskonut mun kestävän viikkoakaan. siitäs sait! :P
oli niitä paskojakin päiviä ja käsittämättömiä käytäntöjä, mut kyllä mielessä päälimmäisenä on hyvät kokemukset ja ajan kultaamat muistot. käteen jäi kiitettävän palvelustodistuksen ja kessun natsojen lisäks mukava määrä kouluttamista, tuhansia tunteja ihmisten johtamista sekä lukematon määrä tilanteita joissa oon ylittänyt itseni ja oppinut jotain uutta musta. lisäks nämä ihmissuhteet, kasipallot jotka piti mut monta kertaa järjissäni ja kannustivat kun oli hankalaa, ja vili. ja ne kaikki muut urpot, toivon että ainakin joskus vielä ollaan kaikki samassa kasassa. oli parasta.
on vaikee selittää kuinka iso kokemus viimenen vuos on ollu. ja nyt siitä pitäis päästä yli ja jatkaa elämää, keskittyä normaaleihin asioihin... no, eiköhän se tuu luonnostaan. viimeistään sitten kun koulu alkaa.
26.6.2009
TOP5:
1. LOMA! joka tosin loppuu sunnuntaina mutta jatkuu vielä viikon kotiutumisen jälkeen.
2. tegan&sara - my number
3. ben&jerry´s chocolate macadamia.
4. paprikakermajuusto.
5. kokkailu, pitkästä pitkästä aikaa.
1. LOMA! joka tosin loppuu sunnuntaina mutta jatkuu vielä viikon kotiutumisen jälkeen.
2. tegan&sara - my number
3. ben&jerry´s chocolate macadamia.
4. paprikakermajuusto.
5. kokkailu, pitkästä pitkästä aikaa.
23.6.2009
datailen omalla maailman parhaalla pihallani (näkisitte sen) ja mietin josko sitä kohta alkais tekemään sapuskaa. päivän menu on kanaceasarsalaattia ja patonkia sekä ehkä mahdollisesti jääkaapinkylmää semijeeshyvää valkkaria, kuulostaa buenolta vaikka itse sanonkin.
kymmenen päivän päästä kotiudun, joten saattaa olla aika summailla yhteen palveluksen hyvät ja ei niin hyvät puolet. aloitetaan hyvistä: parasta EHDOTTOMASTI on ollu tavata hyvin erilaisia ihmisiä. omat tupakaverit ovat olleet vallan mainioita, ollaan tultu toimeen erinomaisesti. kertaakaan ei oo kukaan räjähtäny vaikka kaverin naama onkin saattanut ajoittain ärsyttää pitkien yhdessäolojen aikaan, ja kaikki ovat osanneet antaa tilaa muille kun sitä on tarvittu. on tuettu toisia kun palveluksen jatkaminen on ollut vaakalaudalla ja kannustettu yrittämään loppuun asti. sitten on ne muut, VM-johtajista alaisiin, joiden päivittäiset hölmöilyt on tuonu väriä välillä tylsäänkin palveluselämään.
toinen iso positiivinen asia mitä oon intiltä saanut on itseluottamus ja tietynlainen anteeksipyytelemättömyys kun puhutaan omista kyvyistä ja osaamisesta. uskon että tästä on hyötyä myös tulevaisuudessa, vaikkakin aina on vaara että ihmiset sekottaa sen omahyväsyyteen ja over all kusipäisyyteen. mielummin kuitenkin tulevaisuudessakin tuon esille omat tietoni ja taitoni kuin jään nurkkaan nyhjöttämään ja esimerkiksi työtilaisuudet menee ohi.
kunnianhimon voi kai myös laskea positiiviseks asiaks, niin kauan kuin se ilmenee terveellä tavalla. hoidin koulut aika pitkälti puolilla valoilla, riitti että pääs läpi, alisuoriutujakskin joku ois voinu väittää. en tiedä miks, mut intissä oon muuttunu huomattavasti kunnianhimosemmaks ja pelkkä hyväkään ei välillä riitä, pitää olla paras. oon oppinut että suurimman tyydytyksen saa sillä että antaa kaikkensa ja yrittää sata lasissa koko ajan. en mä ennenkään mikään luovuttaja ollut, mutta nyt jo kaukana siitä. reach for the stars so if you fall you´ll land on a cloud, törkeesti kanyelta viety line jota oon käyttäny kehityssuunnitelmieni (kyllä, armeijassa tehdään niitä jopa enemmän kuin siviilissä...) mottona aina aliupseerikoulusta lähtien. aion soveltaa sitä myös armeijan jälkeisessä elämässä.
muita hyviä juttuja mitä tosta scheibasta on seurannu on toki fyysisen kunnon ja etenkin lihasten kohisten tapahtunut kasvu ja vitutuksen sietokyvyn kasvaminen (ihan oikeesti, en välttämättä ihan pienistä asioista enää tämän jälkeen inise). on niitä muitakin positiivisia hommia mut nyt ei tuu mieleen ihan kauheesti. okei ajan kultaamat muistot, yhteiset rankat ja inhottavat kokemukset joita voi kanssaeläjien suureksi riemuksi muistella varmasti koko loppuelämän. :D
huonoja juttuja on jostain syystä (liekö tämän hetkisestä euforisesta olotilasta johtuvaa... :D) paljon vaikeampi keksiä. yks konkreettinen on tietysti ällöttävä kiroilun ja tupakoinnin määrä, mutta näiden asioiden uskon normalisoituvan ajan myötä reserviin päästyäni. eniten koko inttiaikana mua on vituttanu muutamien nuorten sopimuskessujen tai -vänrikkien asenne varusmiehiä kohtaan, vaikka itsellään ois palveluksesta ehkä tsäkällä puol vuotta. en tajua miten niin sosiaalisesti ja pedagokisesti kyvyttömiä henkilöitä edes päästetään kouluttamaan yhtään ketään, mut on the other hand, mihin tuolla koulutetaan? tappamiseen, eli ehkei siinä juurikaan mitään suuria sosiaalisia lahjoja tarvita.
onko armeija muuttanut mun mielipidettä armeijasta tai sodankäynnistä? ehkä ihan vähän. oon huomannu että yhteiskunnankannalta on ihan hyvä että suurin osa nuorista miehistä käy intin. ei sen takia että säilytettäis meidän puolustuksen uskottavuus, vaan että semmosetkin uusavuttomat hikisukat jotka eivät tunne sanaa velvollisuus oppisivat elämään yhteiskuntakelpoisina yksilöinä. ei, en haluu et kaikki aivopestään palvelemaan koneistoa, mutta jokainen meistä on vastuussa jostain ja jollekkin. vaikka eläis täysin omavaraisesti keskellä skuttaa, on silti vastuussa itselleen siitä että kääntää sen perunamaan sillon kun pitää. muuten tulee aika nälkä. tietty ois hyvä jos nää perusasiat opittais himassa tai viimeistään koulussa, mut näköjään (otantani on tosin hyvin pieni osa tästä ikäluokasta, n. 110 alokasta/kaartinjääkäriä) aina se ei vaan mee niin.
edelleen oon sitä mieltä että jokaisella täytyy olla oikeus valita. oon käyny varsin monia kehittäviä ja ei niin kehittäviä keskusteluja vertaisteni ja alaisteni kanssa aiheesta, ja oon edelleen sitä mieltä että jokaisella PITÄÄ olla oikeus valita, ja valinta tulee tehdä harkitusti. mulle on sinänsä aivan sama miten valitaan, kunhan päätös on tehty huolella ja perustellusti. tämän takia oisin ehkä vähän sitä mieltä että palvelukseenastumisikää tulis nostaa ainakin parilla vuodella. niin että ihmisellä ois kaikki mahdolliset työkalut tehdä se itselleen oikea valinta.
mitäs muuta, oisko mulla jotain. ei tähän hätään.
kymmenen päivän päästä kotiudun, joten saattaa olla aika summailla yhteen palveluksen hyvät ja ei niin hyvät puolet. aloitetaan hyvistä: parasta EHDOTTOMASTI on ollu tavata hyvin erilaisia ihmisiä. omat tupakaverit ovat olleet vallan mainioita, ollaan tultu toimeen erinomaisesti. kertaakaan ei oo kukaan räjähtäny vaikka kaverin naama onkin saattanut ajoittain ärsyttää pitkien yhdessäolojen aikaan, ja kaikki ovat osanneet antaa tilaa muille kun sitä on tarvittu. on tuettu toisia kun palveluksen jatkaminen on ollut vaakalaudalla ja kannustettu yrittämään loppuun asti. sitten on ne muut, VM-johtajista alaisiin, joiden päivittäiset hölmöilyt on tuonu väriä välillä tylsäänkin palveluselämään.
toinen iso positiivinen asia mitä oon intiltä saanut on itseluottamus ja tietynlainen anteeksipyytelemättömyys kun puhutaan omista kyvyistä ja osaamisesta. uskon että tästä on hyötyä myös tulevaisuudessa, vaikkakin aina on vaara että ihmiset sekottaa sen omahyväsyyteen ja over all kusipäisyyteen. mielummin kuitenkin tulevaisuudessakin tuon esille omat tietoni ja taitoni kuin jään nurkkaan nyhjöttämään ja esimerkiksi työtilaisuudet menee ohi.
kunnianhimon voi kai myös laskea positiiviseks asiaks, niin kauan kuin se ilmenee terveellä tavalla. hoidin koulut aika pitkälti puolilla valoilla, riitti että pääs läpi, alisuoriutujakskin joku ois voinu väittää. en tiedä miks, mut intissä oon muuttunu huomattavasti kunnianhimosemmaks ja pelkkä hyväkään ei välillä riitä, pitää olla paras. oon oppinut että suurimman tyydytyksen saa sillä että antaa kaikkensa ja yrittää sata lasissa koko ajan. en mä ennenkään mikään luovuttaja ollut, mutta nyt jo kaukana siitä. reach for the stars so if you fall you´ll land on a cloud, törkeesti kanyelta viety line jota oon käyttäny kehityssuunnitelmieni (kyllä, armeijassa tehdään niitä jopa enemmän kuin siviilissä...) mottona aina aliupseerikoulusta lähtien. aion soveltaa sitä myös armeijan jälkeisessä elämässä.
muita hyviä juttuja mitä tosta scheibasta on seurannu on toki fyysisen kunnon ja etenkin lihasten kohisten tapahtunut kasvu ja vitutuksen sietokyvyn kasvaminen (ihan oikeesti, en välttämättä ihan pienistä asioista enää tämän jälkeen inise). on niitä muitakin positiivisia hommia mut nyt ei tuu mieleen ihan kauheesti. okei ajan kultaamat muistot, yhteiset rankat ja inhottavat kokemukset joita voi kanssaeläjien suureksi riemuksi muistella varmasti koko loppuelämän. :D
huonoja juttuja on jostain syystä (liekö tämän hetkisestä euforisesta olotilasta johtuvaa... :D) paljon vaikeampi keksiä. yks konkreettinen on tietysti ällöttävä kiroilun ja tupakoinnin määrä, mutta näiden asioiden uskon normalisoituvan ajan myötä reserviin päästyäni. eniten koko inttiaikana mua on vituttanu muutamien nuorten sopimuskessujen tai -vänrikkien asenne varusmiehiä kohtaan, vaikka itsellään ois palveluksesta ehkä tsäkällä puol vuotta. en tajua miten niin sosiaalisesti ja pedagokisesti kyvyttömiä henkilöitä edes päästetään kouluttamaan yhtään ketään, mut on the other hand, mihin tuolla koulutetaan? tappamiseen, eli ehkei siinä juurikaan mitään suuria sosiaalisia lahjoja tarvita.
onko armeija muuttanut mun mielipidettä armeijasta tai sodankäynnistä? ehkä ihan vähän. oon huomannu että yhteiskunnankannalta on ihan hyvä että suurin osa nuorista miehistä käy intin. ei sen takia että säilytettäis meidän puolustuksen uskottavuus, vaan että semmosetkin uusavuttomat hikisukat jotka eivät tunne sanaa velvollisuus oppisivat elämään yhteiskuntakelpoisina yksilöinä. ei, en haluu et kaikki aivopestään palvelemaan koneistoa, mutta jokainen meistä on vastuussa jostain ja jollekkin. vaikka eläis täysin omavaraisesti keskellä skuttaa, on silti vastuussa itselleen siitä että kääntää sen perunamaan sillon kun pitää. muuten tulee aika nälkä. tietty ois hyvä jos nää perusasiat opittais himassa tai viimeistään koulussa, mut näköjään (otantani on tosin hyvin pieni osa tästä ikäluokasta, n. 110 alokasta/kaartinjääkäriä) aina se ei vaan mee niin.
edelleen oon sitä mieltä että jokaisella täytyy olla oikeus valita. oon käyny varsin monia kehittäviä ja ei niin kehittäviä keskusteluja vertaisteni ja alaisteni kanssa aiheesta, ja oon edelleen sitä mieltä että jokaisella PITÄÄ olla oikeus valita, ja valinta tulee tehdä harkitusti. mulle on sinänsä aivan sama miten valitaan, kunhan päätös on tehty huolella ja perustellusti. tämän takia oisin ehkä vähän sitä mieltä että palvelukseenastumisikää tulis nostaa ainakin parilla vuodella. niin että ihmisellä ois kaikki mahdolliset työkalut tehdä se itselleen oikea valinta.
mitäs muuta, oisko mulla jotain. ei tähän hätään.
18.6.2009
kävi vanhanaikasesti ja niinkuin kaikille jotka on ikinä inttijutuistaan mitään kirjottanut: innostus lopahti. tai siis, nyt lopun aikoina lomilla keskittyi mielummin lomailuun kuin asioiden kertaamiseen. pahoittelen siis että koko J-kausi puuttuu. oli kolme leiriä joista ensimmäisen osittain missasin kummallisen vatsaflunssan takia, yhdellä sain tehdä erittäin mielenkiintoisia ja hyviä hommia ja sitten loppusota. maanvyöry09 oli puolustusvoimien pääsotaharjoitus ja käytiin sekä säkylässä että niinisalossa tappelemassa. hommat muuttui koska oma kouluttaja ei ollut paikalla ja häntä sijaistaneella yksikömme varapäälliköllä omat, vahvat mielipiteensä tulenjohtamisesta. jossain kuitenkin onnistuin, silä harjoituksen päätteeksi sain käydä hakemassa kersantin natsat kaulaan.
alaiset sano että oliko pakko taas tehä asiasta niin iso numero, nappuloiden hakeminen nimittäin tapahtui kainalosauvoilla könkäten. onnistuin edellisenä päivänä kompuroimaan hyökkäyksen perässä ja venäytin polvesta sivusiteen. HYVÄ MINÄ! ei se onneks oo pahasti menny, pari viikkoa niin on kunnossa. mut että pitikin vielä tähän loppuunl...
nyt oon lomilla ja palaan kasarmille enää kerran, ensi viikon sunnuntaina. aika käsittämätöntä.
alaiset sano että oliko pakko taas tehä asiasta niin iso numero, nappuloiden hakeminen nimittäin tapahtui kainalosauvoilla könkäten. onnistuin edellisenä päivänä kompuroimaan hyökkäyksen perässä ja venäytin polvesta sivusiteen. HYVÄ MINÄ! ei se onneks oo pahasti menny, pari viikkoa niin on kunnossa. mut että pitikin vielä tähän loppuunl...
nyt oon lomilla ja palaan kasarmille enää kerran, ensi viikon sunnuntaina. aika käsittämätöntä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
